KS-Talotekniikka palvelee kokonaisvaltaisesti kaikissa talotekniikan osa-alueissa. Toteutamme talotekniikkaa yritysten sekä julkisen puolen sektorin lisäksi myös kotitalouksille. Tarjoamme talotekniikan asiantuntijapalvelut käytännössä koko kylmä-, sähkö- ja automaatiotekniikan elinkaaren ajan: suunnittelusta, asennukseen ja kunnossapitoon saakka. Toimintaperiaatteemme on, että asiakkaamme saavat kaiken kattavat talotekniikaan palvelut sujuvasti ja mahdollisimman helposti meiltä yhdestä ja samasta osoitteesta Kajaanin Kustinkulmasta.

KS-Talotekniikka Oy

Aito kainuulainen talotekniikan asiantuntija

KS-Talotekniikka sai alkunsa vuonna 2008, kun Mika Remeksellä heräsi palo omaan yritykseen. Siitä hetkestä alkoivat palaset loksahdella kohdilleen ja vaikka aivan alussa keskityttiinkin pelkkiin sähkötöihin sekä lämpöpumppujen asennuksiin, kasvun vauhti oli huimaa. Heti seuraavana vuonna 2009 KS-Talotekniikan toiminta käynnistettiin päätoimisesti ja saman vuoden aikana kouluttauduttiin myös kylmätekniikan asiantuntijoiksi, kun samassa yhteydessä ostettiin entinen Jääkonehuolto Mertanen Oy. Samoihin aikoihin tehtiin myös Siemensin kanssa yhteistyösopimus, jonka myötä automaatiopuoli lähti myös osaltaan kasvamaan. Siitä eteenpäin olemme toimineet ainoana paikallisena kokonaisvaltaisen kylmä-, sähkö ja automaatiotekniikan asiantuntijoina. 

Lue lisää

KS-Talotekniikka Oy